totesi Seneca ajanlaskun alussa. Ja näinhän se on. Osa-aikaisuuskin lähestyy koko ajan. Taas tätä blogia mietin, että miten jatkan ja missä. Ilmoittelen, jos mietintä johtaa johonkin.

Kasvimaa taas kummasti innostaa. Siitä seuraa, että lenkkeilyyn ei riitä aikaa. Lisäksi ruoka maistuu, kun on ulkona paljon. Mutta vielä on aikaa saavuttaa se, mitä on toiveissa.

Uusi ihmissuhdekin kukoistaa toistaiseksi. Vaikea vain on uskoa, että mikään olisi kestävämpää. Taidanpa päättää ruveta harkitsemaan positiivista ajattelua.  Sehän on ikäänkuin toinen luontoni.

On se mukava, kun on joku, jota lämmöllä ajatella.

Maanantai. Kirkas, kaunis, kylmä maanantai. Olin aamulla taas ihan tukossa, mutta tuntuu se tässä hellittävän. Pakko varmaan ostaa jotain antihistamiinia ja ehkä syödäkin niitä. Usein kyllä riittää jo se, kun ostan.  

Tänään vihdoin yritän päästä palstalle vähän kuopsuttelemaan ja korsia katkomaan. Eiköhän siellä jo rikkaruohot kukoista mukavasti. Voikukat ainakin näyttävät kaikkialla muualla rehottavan. Mukava ajatus aloittaa kesä, mutta tuo aika on niin rajallista. Tulee taas kaivattu vieras ylihuomenna ja viipyy muutaman päivän. Niitä päiviä en kuitenkaan halua uhrata palstalle, ellei sitten yhdessä ruveta viljelijöiksi. Mutta nyt ensin tämä alkuviikko ja työt.

Kaunista maanantaita teille kaikille!

Aurinkoista näyttäisi tulevan ja onneksi tuulikin on tyyntynyt. Minut viedään perinteiselle äitienpäiväristeilylle nauttimaan hyvästä seurasta ja herkullisesta ruuasta. Nauttikaa tekin tahoillanne.

totesi Aristoteles ja oikeassa oli. Tuohon kun joskus pääsisi.

Olen kaivellut syitä tähän työuupumukseen tai ainakin sen tapaiseen, mikä minua kiusaa. Vahvasti olen sitä mieltä, että syynä on työn turhuus. Puuttuu tunne, että tekisin jotain hyödyllistä, järkevää, kiitettävää tai edes tyydyttävää. Onhan minulla ihan oikeat tehtävät ja varmaan voidaan perustella, miksi ne on tehtävät, mutta minulta puuttuu tunne, että työlläni olisi jotain merkitystä. Itse en enää tässä vaiheessa pysty sitä tunnetta esiin kaivamaan, enkä keksi kuka sen tekisi. Toivon, että kun teen vain puolet ajasta töitä, saan jostain siihen puoliskoon imua. Esimiesten palautekin on lähinnä sitä, että "enhän minä tiedä, mitä sinä teet". Jotenkin pelkkä palkkapäivä syynä jokapäiväiseen turhautumiseen ei enää tunnu riittävän. Voi olla, että syksyllä, kun tapahtuu tämä palkan puolittuminen, opin sitäkin taas arvostamaan uudella tasolla.

Enkä minä kyllä tiedä sitäkään, mitä ne minun kykyni, joita pitäisi harjoittaa, ovat, tai edes onko niitä. Jospa nekin sitten löytyvät, kunhan saan tarpeeksi aikaa laiskotteluun. Nyt jotenkin työpäiväinen turhautuminen korvautuu vapaa-ajan kohtuuttomalla kiireellä. --- juu-u, tiedän, että syy on ihan vain itseni

Ja tämän jälkeen kerron, että kyllä tuo öinen rankkasade teki hyvää. Luonto ikäänkuin räjähti vehreyteen ja vihreyteen. Koko ympäristö täynnä sitä silmiinkäyvän kirkasta keväänvihreää, joka kohta vaimenee kesäksi. Olen tainnut joskus ennenkin mainita, että vuodenajat ne on hieno keksintö. Nauttikaa!

ne päättyvät

Nyt olisi taas tarve siirtyä uuteen blogiin, mutta enpä tee sitä. Mistähän se kumpuaa tuo tarve aloittaa aina puhtaalta pöydältä, pyyhkiä kaikki menneen murut pois ja vielä pestä pöytä desifiointiaineella ja vasta sen jälkeen astua uuteen elämään?

Jotain uutta tässä on luvassa. Käyn huollattamassa geeli- vai onkohan ne akryylikynteni. Sellaiset hankin yhden lupauksen takia reilu kolme viikoa sitten ja ihastuin ikihyviksi. Olen ajatellut pitää niitä kalleudesta huolimatta ainakin tuonne kuuskymppisiin asti. Kunhan tuo osa-aikaisuus toteutuu,  joudun kyllä luopumaan tästäkin ilosta samalla, kun lopetan hesarin tilauksen. Että, kun kerrankin olisi aamuisin aikaa lukea päivän lehteä, ei ole varaa tilata sitä. Mutta toisaalta, en minä sitä osa-aikaisuutta odotakaan sen takia, että voisin lukea hesaria.

Pitäiskö minun jotenkin ryhdistäytyä?

sanoi Herakleitos aikoinaan. Minulla on nyt taas sellainen etsintäkausi meneillään, etten oikein saa otetta mistään. Mutta ajatuksia on paljon vaikka ne usein kiertävät kehää. Ja on tietenkin myös asioita, jotka on tehtävä ja asioita, joita myös teen. Mutta aloitushalu kutittaa mielen pohjalla.

Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin viideltä. Mummotettavakin jo valvoo ja yskii. Yritän saada häntä nukahtamaan uudestaan, mutta eipä taida onnistua. Liian lyhyiksi jäävät hänenkin yöunensa, mutta eihän sille voi mitään, jos yskä pitää hereillä. Jospa sitten päikkärit onnistuisi. Yölläkin nimittäin valvoskeltiin. Olo on töttöröö, mutta aina sitä yhden päivän väsyneempänäkin pärjää.

Yöllä satoi vettä. Nyt on harmaata ja täysin tyyntä. Pakkailen tärkeitä juttuja mennäkseni mummotettavan luo. Ompelukonekin tulee mukaan. On siis muutakin projektia tiedossa kuin mummous. Projekteja riittää. Kasvimaalle pitäisi mennä siivouspuuhiin. Kohta pääsee kitkemäänkin, kun rikkaruohot piristyvät. Istutuksiin ja kylvöihin en kovin pian ryhdy. Kokemus on osoittanut, että vähän myöhemmin on parempi. Lämmin maa innostaa kasveja enemmän kuin kylmät varpaat. Kurpitsoita ja kesäsellaisia laitoin kyllä purkkiin itämään, että siitä se vähitellen. Suuria suunnitelmia on taas, mutta voi olla, että muut asiat ajavat ohi.

Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu mummoillekin. Elämä voi noin vain pyörähtää ympäri, merkitykset muuttuvat, todellisuus vaihtuu, myrskypilviin tulee kultareunukset. Mutta samaa rataa arki menee kuin ennenkin vaikka mahanympärys unohtuu mittaamatta. On se silti edelleen mielessä, ellei enemmänkin kuin ennen. Edistystäkin tapahtuu, neulottua tulee, kirjoja luettua. Töissä päivät rullaavat omaa rataansa kohti syksyä. Kohta puoleen pitäisi päättää kesälomistakin.