Minun pitäisi pakata, päättää, mitä otan mukaan. Mutta miten se onkin vaikeaa. Lähtö on vasta tiistaina, mutta kun mukaan pitäisi mahtua muidenkin tavaroita, niin minun pitäisi täyttää laukkuni ensin omilla ja katsoa sitten, miten paljon muuta saan mukaan. Täytynee vain päättää, että huomenissa heti aamusta laitan kamat kassiin ja päätän, että se on sitten siinä.

Nimittäin tämä vuodatus turhan usein. Kun tässä seuraavan kerra aloitan uuden elämän, mietin aloittaisinko bloggerissa. Pitäisi kuitenkin varmaan ensin tehdä joku koekäyttö, jotta tietäis, miten hyvin se pelittää. Täytyy joka tapauksessa piakkoin hankkia sähköpostiosoite ystäviä varten. Osa-aikaisella en aio työpostilaatikkoa avat kuin töissä.

On se hyvä, että ainakin tämä suunnittelu minulta sujuu.  Ja vähän jotain järkeäkin näyttää löytyvän välillä. Olin jo menossa töiden jälkeen yhtä kirjaa ostamaan, kun keksin, että voinhan minä soittaa ja kysyä, onko sellaista kirjaa kaupan hyllyssä. Eipä ollut, joten ei tarvitse mennä. Tein nimittäin sellaisen radikaalin päätöksen tuossa ennen joulua, etten ostanut bussilippua vaan päätin kävellä työmatkat. Kirjakauppaan olisi pitänyt mennä bussilla, mutta nyt voin vain kävellä kotiin. Kävellessä on hyvä suunnitellakin.

Kone latailee omiaan ja minä odottelen. Tällaisina hetkinä olisi kiva kirjoitella, mutta kun tämä on jotenkin niin keskeneräisessä vaiheessa, eikä aika riitä muuttamaan vaihetta. Ja voi toisaalta olla hyväkin, ettei ole vaihetta. Näin yöllä tahtoo väkisin synkät ajatukset tunkea päälle. Omaa pahuuttani pyörittelen.

Niin tekisi taas täälläkin aloittaa uudestaan, mutta olen nyt päättänyt ensin harkita ja sitten vasta tehdä monellakin suunnalla, niin täälläkin. Yritän opetella pitkäjänteisyyttä.

Luonnollista lienee se poneilu eilen ja huomenna, mutta tämäniltaisen vesijuoksun lasken kyllä luonnottomiin, sisätiloissa vedessä juostaan!     Kaikkea sitä ihminen keksii. Mutta kivaa, kun on viikonloppu edessä, eikä edes noita liikuntoja lukuunottamatta mitään sovittua. Voisin siis tehdä, mitä vain, joten enköhän vähän siivoile.  Se on sitä laatuaikaa.

Olo on kuin pystyynkuolleella kelolla ilman aurinkoa. Ei mitään syytä moiseen. Hyvin olen nukkunut. Ulkoillut olen. Syönyt olen ja join kahviakin. Väsyttää vain ja uuvuttaa. Työnteko tuntuu vievän liikaa aikaa. Harrastukset kärsii pahasti.

Minulla on purkkikaupalla säästössä kaikkea pientä lasten tavaraa. Tyttäreni keksi loistavan idean. Ompelen joulukalenterin ja laitan sinne pikkueläimiä ja muuta kivaa. Innostuin niin, että hyvä, kun nahoissani pysyn. Mutta tässä on kaikkea muutakin projektia, joten pitää yrittää pysytellä jonkinlaisessa helppoustasossa. Tänään en voi aloittaa, kun menen mummoa leikkimään, mutta jos ensi viikonloppuna olisi siihenkin aikaa. Voin kehitellä ajatusta sinne asti.

Tuo otsikko ei liity mitenkään siihen, mitä meinasin kirjoittaa, mutta tykkäsin niin, että pakko oli saada tähän. Tuntuisi jotenkin sopivan elämäni raameiksi, siis pyrkiminen tuonkaltaiseen elämänfilosofiaan. Täytyy paneutua ajattelemaan sitä jossain välissä. Nyt puhun kiireestä taas vaihteeksi, koska olen sitä paljon ajatellut. Stressiä ja böönauttia kun olen tässä kokenut enemmän tai vähemmän, on ollut pakko välillä jotain ajatellakin ja jopa tehdäkin selvitäkseen hengissä. Ja itseasiassahan tämäkin sopii tuohon otsikkoon, kun vähän tarkemmin ajattelen. Olen siis yrittänyt hallita stressiäni aika pienillä teoilla. Yksi erittäin hyväksi osoittautunut on se, etten juokse enää bussille tai metrolle tai junalle tai millekään kulkuneuvolle. Se on ihan vain päätös, josta pidän jääräpäisesti kiinni. Vaikka pari juoksuaskelta saisi minut ehtimään juuri tuohon bussiin, en ota niitä askeleita juosten vaan kävellen. Ja uskokaa tai älkää, se on auttanut. On helpompi hengittää syvään ja rauhallisesti ja ajatella, ettei maailma kaadu tai mitään muutakaan tapahdu vaikka nyt myöhästyn tuosta, koska uusi tulee enemmin tai myöhemmin. Odotusajan voin käyttää ihan vain rentoutumiseen ja mukavien asioiden ajatteluun sen sijaan, että kiroilisin myöhästymistä ja stressaisin sillä, että nyt jäin paitsi jostain. Kymmenen minuuttia tai tunti sinne tai tänne ei oikeasti ole kovin merkittävä asia. Jos on pakko olla jossain tiettynä aikana, voin ihan hyvin lähteä vaikka puoli tuntia ennen viime tippaa. Outoa, että se toimii.