Mukavan kirpeä pakkasaamu. Olin päättänyt turvautua bussiin työmatkalla, mutta muutin mieleni koiralenkin aikana. Oli niin piristävä ilma, että totesin parhaaksi kävellä. Pukeutuminen oli hieman epätasainen sen bussiajatuksen takia. Takki oli liian paksu, joten yläkeho hiukan hikoili. Housut olivat liian ohuet, joten pieni vastainen viima viilensi reisiä. Mutta mukavaa se oli. Kävelystä tykkää. Olen aina tykännyt. Jätin vuoden lopussa bussilipun ostamatta ihan sen takia, että tulisi kävellyksi töihin. Kertamaksuilla kannattaa viikossa tehdä vain kolme edestakaista matkaa. Muuten tulee kalliimmaksi kuin kuukausilipulla. Niitä kertoja tartten kuitenkin, kun menen uimaan tai kuntosalille tai leffaan tai jotain. Aika hyvin olen kävellyt. Ja joka kerta, kun olen kävellyt, olen tyytyväinen. Mutta niin omituinen on mieleni, että jos olisi se kuukausilippu, hyppäisin bussiin lähes aina.  En ymmärrä, mutta onneksi tuo itsensä huijaaminen toimii.