eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään

Mittaukset on suoritettu ja totuutta katsottu suoraan silmiin. Tästä sitten vain eteenpäin uusin voimin.

Eilen kävin tutustumassa porukkaan, jonka kanssa olisi tarkoitus lisätä liikuntaa, vahtia ruokailuja ja tehdä samalla jotain kivaa. Minulla on outo sisäinen palo sotkeutua kaikenlaisiin porukoihin ja klubeihin ja muuhun eli keräillä ihmisiä. Mutta kuitenkaan minulla ei ole yhtään ihmistä, jolle voisin soittaa, jos ahdistaa. Eipä minulla ylipäätänsä ole ihmisiä, joille soittelisin tai jotka soittelisivat minulle, ainakaan turhan takia lörpötelläkseen. Joskus, mutta onneksi harvoin, tulee tunne, että olisi kiva jutella jonkun kanssa. Mutta onneksi se menee ohi, kun vain istuu paikallaan ja odottaa. Sitten on nuo omituiset ryhmittymät, joiden kanssa sovin tapaamisia. Sopiminen on helppoa ja tuntuu sillä hetkellä mukavalta. Kun tulee toteuttamisen hetki, tuntuu, ettei jaksais. Mutta onhan se sitten kuitenkin yleensä mukavaa.

Ja kun kerran olen tämän avautumisen aloittanut, kerron myös, että vähältä piti, etten ollut ihastumassa yhteen miehenpuoleen. Onneksi muut hoitivat asian pois päiväjärjestyksestä.

Aamu on kaunis ja taitaa päivästäkin tulla. Väkisin hiipii onnentunne sisälle, kun kävellä tallustaa tuolla hankien keskellä auringon noustessa.