Aina vain kauniita aamuja, melkeinpä aamu aamulta kauniimpia. Kovin oli vilakka ilma kävellä. Melkein pyllyä paleli, mutta ei sentään. Ja kyllähän siinä pää kummasti virkistyy heti aamutuimaan, kun pakkasessa tallustaa. Virkistää se jääkuningattaren kauneuskin. Jääkuningatarhan se noita maisemia kaunistaa. Uskaltaisinkohan sanoa, että sympatiseeraan tuota jääkuningatarta.

Olin joskus kymmeniä vuosia sitten eli nuorena  leffassa. Leffan jälkeen keskusteltiin tietenkin, mitä kukin tykkäsi. Minä siinä ymmärsin jollakin tasolla leffan äitiä, johtuen siitä, että olin jo itsekin äiti. Ystäväni ei, koska hän oli minua kymmenen vuotta nuorempi, lapseton. Leffassa toki äiti oli melkoinen hirviö ja lapsi uhri, joten oikeassahan tämä ystävättäreni oli. Mieleen juttu on jäänyt, koska hän heti tempaisi lukion psykologian kirjasta esimerkin, joka todisti mielisairaudesta. Siellä oli esimerkki, miten tyttö, jolla oli pahoja mielenterveysongelmia, sympatiseerasi Lumikin äitipuolta. Mutta ehkä minä nyt kuitenkin uskallan tuoda ilmi tämän sairaankin puolen itsestäni ja todeta, että jääkuningattaren henkäys tekee maailmasta kauniin.

Tänään menen pitkästä aikaa leffaan. Tyttäreni soitti eilen ja kysyi, lähtisinkö seuraksi. Ilahduin. Tykkään leffoista, mutta jotenkin en vain saa sitäkään nykyisin aikaiseksi. Ote lipsuu ilmeisesti kaikessa.  Mutta tänään siis hyvä leffa, hyvässä seurassa.

Menkää ulos!