Olipahan melkoinen myräkkä, mutta kävelin silti. Ei se nyt pelkästään mukavaa ollut, kun viima hakkasi naamaan räntää. Mutta ei se myöskään ollut mikään mahdottomuus. Nyt sade on kyllä jo loppunut ja naamakin kuivunut. Täytyy myöntää, että kyllä minua välillä väsyttää tämä ikuinen kävely, mutta yritän uskotella itselleni, että se on minulle hyväksi. Ja kun tuota liikuntaa kuitenkin pystyn harrastamaan toisin kuin syömisen säätelyä. Aika työlästä kuitenkin tämä kunnossa pysytteleminen on. Helpompi olisi vain antaa kaiken mennä miettimättä sen kummempaa, maata sohvalla ja valua johonkin epämääräiseen saamattomuuden tilaan. Sisu vain ei anna periksi.