totesi Aristoteles ja oikeassa oli. Tuohon kun joskus pääsisi.

Olen kaivellut syitä tähän työuupumukseen tai ainakin sen tapaiseen, mikä minua kiusaa. Vahvasti olen sitä mieltä, että syynä on työn turhuus. Puuttuu tunne, että tekisin jotain hyödyllistä, järkevää, kiitettävää tai edes tyydyttävää. Onhan minulla ihan oikeat tehtävät ja varmaan voidaan perustella, miksi ne on tehtävät, mutta minulta puuttuu tunne, että työlläni olisi jotain merkitystä. Itse en enää tässä vaiheessa pysty sitä tunnetta esiin kaivamaan, enkä keksi kuka sen tekisi. Toivon, että kun teen vain puolet ajasta töitä, saan jostain siihen puoliskoon imua. Esimiesten palautekin on lähinnä sitä, että "enhän minä tiedä, mitä sinä teet". Jotenkin pelkkä palkkapäivä syynä jokapäiväiseen turhautumiseen ei enää tunnu riittävän. Voi olla, että syksyllä, kun tapahtuu tämä palkan puolittuminen, opin sitäkin taas arvostamaan uudella tasolla.

Enkä minä kyllä tiedä sitäkään, mitä ne minun kykyni, joita pitäisi harjoittaa, ovat, tai edes onko niitä. Jospa nekin sitten löytyvät, kunhan saan tarpeeksi aikaa laiskotteluun. Nyt jotenkin työpäiväinen turhautuminen korvautuu vapaa-ajan kohtuuttomalla kiireellä. --- juu-u, tiedän, että syy on ihan vain itseni

Ja tämän jälkeen kerron, että kyllä tuo öinen rankkasade teki hyvää. Luonto ikäänkuin räjähti vehreyteen ja vihreyteen. Koko ympäristö täynnä sitä silmiinkäyvän kirkasta keväänvihreää, joka kohta vaimenee kesäksi. Olen tainnut joskus ennenkin mainita, että vuodenajat ne on hieno keksintö. Nauttikaa!