Olipa vaikea nousta ylös, kun valvoin myöhään. Neulomusta yritän saada valmiiksi ihan viime tipassa kuten yleensäkin. Ja kun en saanut itseäni ylös ajoissa, annoin mennä muutenkin eli turvauduin bussiin. Jonkinlaisena tekosyynä käytin 24 asteen pakkasta. Mutta sehän oli pelkkä tekosyy. Puoli tuntia kykenee kävelemään ihan säässä kuin säässä. Yritän nyt kuitenkin edes kotiinpäin kävellä. Ja kun kerran myöhästyin aamusta, lähden iltapäivällä ajoissa kotiin. Ei sitä sovi kahdesti myöhästyä saman päivänä. Yritän sen neulomukseni saada valmiiksi, kun pitäisi viedä lahjaksi illalla. Menen illalla mummoilemaan, jotta mummotettavan äiti ja isä pääsevät leffaan. Mummotettavan lahjat ovat valmiina, mutta kun se isänkin synttäri oli juuri.

Eilen ostin frillalankaa, jota olin aiemminkin vilkaissut, mutta josta en mitään ymmärtänyt. Eilen kävin noissa päikyissä ja siellä (http://kermahattu.vuodatus.net/) oli frillahuiveja. Heti teki mieli kokeilla itsekin. Nyt on siis lanka, aikaa puuttuu. Mutta kunhan aikaa tulee, tulee frillahuivikin.