Kinoksissa tallustellessani mietin, että onkohan kiire ihan vain korvien välissä? Minähän olen hillittömän uupunut koko ajan ja haaveilen siitä, että olisi aikaa vain olla ja näperrellä jotain oikein perusteellisesti ja tarkasti, eikä vain juosta kieli vyön alla eteenpäin ja huitaista sieltä täältä asioita puolivalmiiksi. Onkohan se sitä paljon mainostetun hetkessä täysillä elämisen puutetta, joka saa elämän tuntumaan niin hektiseltä? Jospa vain lopettaisin hosumisen, ottaisin aikaa, istuisin ja paneutuisin vain siihen, mitä teen. Kait minä voisin jo nyt ennen sitä eläkeaikaa, ottaa tunnin silloin toisen tällöin ja syventyä johonkin. Pitäisi vain jotenkin unohtaa monia turhia tapoja, joita olen kerännyt riesakseni. Jostain syystä minulla on mm. sellainen tunne, että kotona ei voi nauttia elämästä, ellei siellä ole siistiä. Joten ennen kuin voi rentoutua, on tehtävä suursiivous ja koska siihen ei ole aikaa, ei voi rentoutua.

Onko täällä joku, jolla ei ole kiire? Yritän sitkeästi pitää yllä haavekuvaa siitä, että kunhan olen eläkkeellä, voin rauhoittua. Mutta jostain syystä jokainen haluaa murskata haavelinnani ja kertoa, että sitten se vasta onkin kiire, kun on eläkkeellä. Onko pakko muuttaa sinne luolaan, jotta voisi rauhoittua, vai onko se mahdollista ihan tässä länsimaisessa kaupunkielämässä? Valakaa minuun uskoa tulevaisuuteen.